Verneri-1033
Ravintola Raatihuone , Iisalmi

KJC Iisalmi: Verneri Pohjola Special 4

4.3. Klo 20:00

Liput 20 / 18 e

Trumpetisti Verneri Pohjola on viime vuosina ollut menestyneimpiä suomalaisia jazzmuusikoita. Hänen uniikkia soundiaan ihaillaan niin kriitikoiden kuin yleisönkin taholta. 
Viime vuonna ilmestynyt Bullhorn-albumi täytti Helsingin Kansallisteatterin ison salin ääriään myöten.

Maaliskuun alussa Verneri esiintyy todella speciaalin kokoonpanon seurassa Iisalmessa Ravintola Raatihuoneella. Kitaristi Varre Vartiainen tunnetaan oman Husband- yhtyeensä lisäksi yhtenä käytetyimmistä sessiomuusikoistamme. Viime aikoina Varre on raivannut tilaa varsinaiselle rakkaudelleen jazzmusiikille ja tehnyt runsaasti huomiota saavuttaneita klubivetoja basisti Timo Hirvosen ja lukuisten maamme ykkösrumpaleiden kanssa.

Iisalmessa rumpuja soittaa muun muassa Von Hertzen Brothers -yhtyeestä tuttu Mikko Kaakkuriniemi. Mikko ja Verneri ovat soittaneet yhdessä muun muassa Tuomon kanssa, joten luvassa on riemukas jälleennäkeminen!

Verneri Pohjola, trumpetti
Varre Vartiainen, kitara
Timo Hirvonen, basso
Mikko Kaakkuriniemi, rummut

Lippuvaraukset Ravintola Raatihuone
e-mail: ravintola@raatihuone.fi
puh. 050 408 6009
Liput lunastettava 26.2.2016 mennessä