Koko Jazz Club , Helsinki

Mirja Mäkelä Koko Jazz Clubilla

31.1. Klo 21:00

Laulaja Mirja Mäkelä juhlistaa 20-vuotista seikkailuaan jazzlaulajana ja bändiliiderinä Koko Jazz Clubilla. Lavalle nousee huippuiskussa oleva Mirja Mäkelä Trio vierainaan maailmanluokan muusikot Kirmo Lintinen, Manuel Dunkel ja Mika Kallio.

Vierailevat tähdet ovat Mäkelän pitkäaikaisia bändikavereita: Lintinen ja Dunkel soittivat alkuperäisessä, vuonna 1992 perustetussa ensibändissä ja Kallio vuosien 1999-2003 yhtyeessä. Nykyinen trio, jossa soittavat Teemu Viinikainen ja Juho Kivivuori korkattiin vuonna 2006. Juhlakonsertin ohjelmisto koostuu Mirja Mäkelän uusista ja vanhoista sävellyksistä nykyhetkeen päivitettynä. Lisäksi kuullaan valikoituja helmiä matkaan tarttuneista lainakappaleista. Luvassa on tunnelmallinen ja vauhdikas ilta taidokkaan juhlaorkesterin kyydissä!

Mirja Mäkelä on luotsannut omia yhtyeitään vuodesta 1992 lähtien, ja hän on esiintynyt vuosien varrella runsaasti eri puolilla Suomea sekä ulkomailla. Vakituisia kokoonpanoja ovat olleet muun muassa lauluyhtye JimJamMurMur, Muumilauluja Band ja The Helsinki Koto Ensemble. Mäkelä on valmistunut Sibelius-Akatemianjazzmusiikin osastoltaa ensimmäisenä laulajana musiikin maisteriksi vuonna 1999. Lisäksi hän on julkaissut kolme omaa levyä.

Mirja Mäkelä, laulu
Teemu Viinikainen, kitara
Juho Kivivuori, basso
+
Kirmo Lintinen, piano
Manuel Dunkel, saksofoni
Mika Kallio, rummut

Liput 15/10 €
Lippuvaraukset Koko Jazz Clubin lipunmyynnistä bookings(@)kokojazzclub.com tai 050-3219919
Liput ennakkoon Menolipusta http://menolippu.fi/mirja-makelan-juhlaorkesteri/

Ovet klo 20.00, soitto klo 21.00.