IMG_8106
Koko Jazz Club , Helsinki

UMO & Kvalda

12.9. Klo 19:00

Osta lippu

Liput 20 / 16 e

Kvalda on laulaja Aili Ikosen, pianisti Antti Kujanpään, basisti Jori Huhtalan ja rumpali Hanne Pullin muodostama jazzkvartetti, joka yhdistää soitossaan pohjoismaisen jazzin ja vapaan ilmaisun.Vuonna 2002 perustettu yhtye on esiintynyt ja niittänyt mainetta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin sekä voittanut maineikkaan Young Nordic Jazz Comets -jazzkilpailun vuonna 2004. Pari viime vuotta hiljaiseloa viettänyt kvartetti tekee uuden tulemisen ja yhdistää nyt voimansa UMOn kanssa sulautuen osaksi orkesteria. Yhteiskonserteissa kvaldalaisten omat sävellykset kuullaan uusina, muhkeina big band -versioina. Tuoreet, tätä konserttisarjaa varten tehdyt sovitukset ovat Kujanpään ja Huhtalan kynästä.

Yhteistyö UMOn kanssa on ollut haaveenamme jo pitkään. Kvaldan musiikissa improvisaatiolla on tärkeä rooli, ja on hienoa päästä kokemaan UMOn muusikkojen improvisointivoima. Kappaleemme saavat varmasti uudenlaisia ulottuvuuksia big bandin puhaltimien ansiosta, pianisti Antti Kujanpää visioi.

Kapellimestarina toimii Kirmo Lintinen

Konsertti kestää väliajan kanssa noin 2 tuntia

Huom. 45 minuuttia ennen konsertteja pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa kvaldalaiset kertovat esityksen taustoista.

Ovet auki klo 17.45
Liput ennakkoon Tiketistä