top of page

AKI RISSANEN TRIO

5月20日(月)

|

ヘルシンキ

Aki Rissanen, piano Antti Lötjönen, basso Teppo Mäkynen, rummut


チケットは販売していません
AKI RISSANEN TRIO
AKI RISSANEN TRIO

日時・場所

2019年5月20日 19:00

ヘルシンキ, Hämeentie 3, 00530 ヘルシンキ, フィンランド

イベントについて

Aki Rissanen Trio sai alkunsa seitsemän vuotta sitten Koko Jazz Clubilla. Varsinkin brittiläisen Edition Recordsin julkaisemien levyjen Amorandom (2016, Emma-palkinto) ja Another North (2017, Emma-ehdokas) ansiosta trio on noussut yhdeksi merkittävimmäksi kotimaiseksi jazzyhtyeeksi ja se on saavuttanut myös kansainvälistä huomiota- yhtye esiintyy Euroopassa aktiivisesti.

Trio julkaisee kolmannen levynsä vuonna 2019 ja Kokolla saadaan esimakua tulevasta ohjelmistosta!

Rissanen opiskeli 12 vuotta klassista pianonsoittoa ennen kuin siirtyi opiskelemaan jazzmusiikkia. Hän on opiskellut Kuopion ja Pariisin konservatorioissa sekä Sibelius-Akatemian jazzosastolla, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2009. Rissasen piano-opettajia ovat olleet muiden muassa Jarmo Savolainen, Jukkis Uotila, John Taylor ja Seppo Kantonen ja Mikael Jakobsson. Rissanen on asunut aika-ajoin Pariisissa.

Rissanen sai arvostetun toisen palkinnon soolopianokilpailussa vuoden 2004 Montreux’n jazzfestivaaleilla. Lisäksi hän voitti Suomen finaalin The Young Nordic Jazz Comets -kilpailussa vuosina 2003 ja 2005. Pariisin La Defense Festival palkitsi hänet parhaana solistina ja parhaasta ohjelmistosta v. 2006.

‘Aki is a tremendously musical, passionate and soulful person and…

アクセス解析および機能性 Cookie の設定により、Google マップはブロックされました。

このイベントをシェア

bottom of page