AKI RISSANEN TRIO – LEVYNJULKAISUKONSERTTI
pe 24.11.
|Helsinki
Aki Rissanen – piano Antti Lötjönen – kontrabasso Teppo Mäkynen – rummut


Paikka & aika
24.11.2017 klo 21.00
Helsinki, Hämeentie 3, 00530 Helsinki, Finland
Tietoa tapahtumasta
Brittiläisen Edition Recordsin vuonna 2016 julkaisema Amorandom-albumi oli huima voimannäyttö yhtyeen kyvyistä ja sitä kuvailtiinkin pianisti Aki Rissasen kansainväliseksi läpimurroksi. Levy voitti Emma-palkinnon Vuoden Jazzalbumi -kategoriassa vuonna 2016.
Yhtye julkaisee toisen levynsä Koko Jazz Clubilla, ja se tehdään yhteistyössä maailman hienoimman brändin; Steinway & Sonsin kanssa!
Uudella albumilla – Another north – trio keskittyy entistä enemmän vahvaan yhteissoittoon; pitkiin rytmisten aihioden kaariin sekä staattisen elektronisen musiikin vaikuttamiin tekstuureihin. Rissanen itse kuvailee levyn sävellysprosessia eräänlaiseksi retrospektiiviksi koko muusikon uraltaan: “Tuntui mielekkäältä sovittaa pari vanhaa kappaletta uudestaan ja löytää niihin täysin erilainen kulma aikaisempaan verrattuna. Myös vuosien saatossa päähän ja sormiin jääneet ideat – jotkut parinkymmenen vuoden takaa – ovat löytäneet paikkansa uuden levyn ohjelmistossa."
Täysin Rissasen sävellyksiä sisältäneeseen Amorandom-levyyn verrattuna tuoreen albumin sävellyksistä löytyy muidenkin kädenjälkiä; levyllä on mm. suomalaisen pianistin ja säveltäjän Jarmo Savolaisen teos sekä osa säveltäjä György Ligetin pianoetydeistä sovitettuna triolle. Myös yhtyeen jäsenet Antti Lötjönen ja Teppo…