to 10. tammik.

|

Helsinki

KANNASTE-VIINIKAINEN-RIIPPA

Trio Kannaste-Viinikainen-Riippa julkaisee odotetun debyyttialbuminsa Koko Jazz Clubilla 10.1. Kovan luokan suomijazz-taitajista koostuvan KVR-trion debyyttilevy ilmestyy viimein hartaan odotuksen jälkeen. Trion erikseen nimeämätön albumi julkaistaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa 10.1.2013.

Lippuja ei ole myynnissä
Katso muita tapahtumia
KANNASTE-VIINIKAINEN-RIIPPA

Paikka & aika

10. tammik. 2013 klo 21.00

Helsinki, Hämeentie 3, 00530 Helsinki, Finland

Tietoa tapahtumasta

KVR perustetiin vuonna 2005, jolloin Sony Jazz -palkinnon saanut saksofonisti Jussi Kannaste kasasi jazzliiton kiertuetta varten uuden yhtyeen. Kiertue oli menestys, ja siitä lähtien yhtye on esiintynyt harvakseltaan, mutta kuitenkin säännöllisesti. Jussi Kannaste ja Teemu Viinikainen ovat säveltäneet kappaleita nimenomaan tälle yhtyeelle ja ohjelmistoa täydentämään on valittu tutuista jazzstandardeista mieleisiä. Bassottoman kokoonpanon esikuvana on toiminut tenorisaksofonisti Joe Lovanon, rumpali Paul Motianin ja kitaristi Bill Frisellin legendaarinen trio, jonka melodisen mutta avantgardenkin suuntaan kurkottavan ilmaisun vaikutuksen voi kuulla KVR:n musiikissa.

Jussi Kannaste, Teemu Viinikainen ja Joonas Riippa ovat soittajina Suomen ehdotonta huippua. Heitä yhdistää persoonallinen, vahva ja rohkea ilmaisu ja hyvä musiikillinen huumorintaju. Yhtyeen ilmaisusta muodostuu näin ollen mahtava sekoitus jazzmusiikin perinnettä, mielikuvitusta, rohkeutta, hetkessä olemista ja ennen kaikkea tiimityötä.

Jaa tämä tapahtuma